Phu Quoc on pienehkö saari ja sen tiet ovat monin paikoin heikossa kunnossa. Siksi se onkin helpoiten otettavissa haltuun skootterilla. Koko saarta on vaikeaa päivässä kiertää, mutta onneksi ei tarvitsekaan. Jo tulessa huomasi, että saaren eteläosa on aikalailla under construction. Tämän tiesi kertoa ystävällinen hotelliväkemmekin. Suositus oli pysyä poissa sieltä, ettei mene loma pilalle. Keskittyisimme…
Phu Quocin majapaikka #1 – Freedomland
Phu Quocin saari otettiin haltuun lentoteitse Ho Chi Minh Citystä. Lento kesti hurjat 25 minuuttia ja matka taittui VietJetAirin koneella. Toiseen suuntaan mennään sitten Jetstarilla. Nämä taitavatkin olla ainoat yhtiöt, joiden koneilla saarelle tällä hetkellä pääsee (alkuvuosi 2015). Lento maksoi hurjat 29 euroa per nassu, joten halvalla pästiin. Phu Quocille pääsee halutessaan myös venekyydillä. Perillä…
Päiväretki Mekong joen suistoalueelle
Mekong joki on vajaalla 5000 kilometrin mitallaan maailman 10. pisin. Se alkaa Tiibetistä ja virtaa sieltä Kiinan, Myanmarin, Thaimaan, Laosin, Kambodzan ja lopulta Vietnamin läpi Etelä-Kiinan mereen. Ennen mereen virtaamistaan se haarautuu lukuisiksi pienemmiksi joiksi ja tuo alue tunnetaan Vietnamissa Mekong Deltana. Oppaamme Phuong Water Buffalo Toursilta hakee meidät aamulla aikaisin hotellilta ja istumme mukavaan…
Cu Chi tunnelit ja sotarikosmuseo
Ho Chi Minh Cityssä käydessä kannattaa omistaa yksi päivä alueen ja maan historiaan tutustumiseen. Vietnam on kautta aikojen ollut melko sotaisa maa. Milloin on kähinää Kiinan, milloin Ranskan ja milloin Yhdysvaltojen kanssa. Koko sotahistoria on pitkä ja siitä on kirjoitettu lukuisia kirjoja. Kaikista sodista vuosina 1955-1975 käyty Vietnamin sota on kuitenkin se kaikista tunnetuin. Se…
Ho Chi Minh City – kiehtova mopomekka
Matkaan lähdetään Helsingistä puoli neljän aikaan iltapäivällä. Lento kestää reilu 11 tuntia ja on perillä paikallista aikaa vähän ennen kahdeksaa aamulla. Jos koneessa pystyy nukkumaan, niin aikaerosta pitäisi selvitä melko iisisti. Itse kuulun niihin, joilla ei lennoilla uni tule, joten valvoessa menee tämäkin siirtymä. Ho Chi Minh City, entiseltä nimeltään Saigon on kymmenen miljoonan asukkaan…
Essaouira – Unescon perintökohde
Marrakechista kahden päivän retkemme matka jatkuu Unescon perintökohteeseen, rannikkokaupunki Essaouiraan. Vajaan 200 kilometrin matka taittuu hyväkuntoista tietä pitkin, jonka matkan varrella on useita mielenkiintoisia paikkoja, joissa pysähtyä. Näistä voit lukaista tarkemmin Marrakech -osiosta. Kaupunki on ollut tärkeässä asemassa 1700-1800 -luvuilla, kun sulttaani Muhammad III päätti perustaa satamakaupungin, jonne keskittäisi koko eteläisen Marokon kaupankäynnin. Kaupunki kantoi…
Päivä Marrakechin lumoissa
Buukkasimme Agadirista kahden päivän retken Marrakechiin ja Essaouiraan. Keskitytään tässä kirjoituksessa ensin mainittuun. Kuljettajamme Karim haki meidät siistillä minibussilla aamulla aikaisin hotelliltamme. Koukkasimme Agadirin keskustasta toisen parin kyytiin ja matka kohti neljän tunnin matkan päässä sijaitsevaa Marrakechia sai alkaa. Päästyämme Agadirista ulos, tulimme aika pian Atlas-vuoristoon. Vuoret näyttivät nousevan auringon valossa upeilta. On punaista, keltaista…
Pyöräilyä ja melomista Mljetin kansallispuistossa
Mljetin saaren kansallispuisto on ehdottoman näkemisen arvoinen paikka. Sen "keskuksena" toimii kaksi järveä, isompi järvi ja pienempi järvi. Molemmat ovat yheydessä mereen, eli vesi on suolaista. Kansallispuistosta pidetään todella hyvää huolta ja joka paikassa onkin moitteettoman puhdasta. Paikallisilla on selkeästi kova halu säilyttää ainutlaatuinen luontokohde hyvässä kunnossa ja hyvä niin. Samaa ajattelua toivoisi vietävän myös…
Continue reading ➞ Pyöräilyä ja melomista Mljetin kansallispuistossa
Mljetin rauha ja hiljaisuus hurmaa
Dubrovnikista matka suuntautuu neljäksi yöksi Mljetin saarelle. Reissu alkaa kukonlaulun aikaan majataloltamme, sillä on ehdittävä aamulauttaan, joka lähtee muistaakseni seitsemän-kahdeksan aikoihin. Lipputoimisto aukeaa kun aukeaa ja lipun ostajia on tällä kertaa paljon, hyvä siis että olemme ajoissa paikalla. Laiva saapuu ja ottaa matkustajat kyytiin. Kierrämme pari pienempää saarta, kunnes parin tunnin jälkeen on vihdoin meidän…
Tunnelmallinen Dubrovnik
Heinäkuu 2013. Norwegianin lentomme Helsingistä Dubrovnikiin lähestyy määräpäätä keinahdellen ja hytkyen. Ilma on kovin kuoppaisaa. Laskeutuminen ei suju suunnitelmien mukaan ja kapteeni nostaa keulan uudelleen kohti taivasta. Lisää heilumista ja keinumista. Toisella yrittämällä pääsemme maan pinnalle. Huh. Dubrovnikin kentälle on kuulemma haastavaa laskeutua, jos on tuulinen sää. Näin tiesi kertoa majatalon emäntä, joka on meitä…
Tunnelmia Agadirista
Syysloma 2014. Tällä kertaa matkakohde on Marokko. Finnairin suora lento Helsingistä Agadiriin kesti kuutisen tuntia. Hotellimme Surf & Yoga resort Paradis Plage löytyy Aurinkomatkojen Agadirin hotellien joukosta, mutta sijaitsee noin 30km Agadirista pohjoiseen Imi Ouaddarin kylässä. Hotelli on rannalla, eikä sen välittömässä läheisyydessä muita hotelleja ole. Odotimme hieman boutique-tyyppistä, pienehköä hotellia, mutta vastassa olikin aika…
Petra, Lesvos – tunnelmallinen kreikkalaiskylä
Itävallan heinäkuisen aktiiviviikon jälken kaivattiin kovasti lepoa. Suomeen saavuttuamme helleaalto oli juuri päättymäisillään ja Mette Mannosen kartalla alkoi näkyä sadepisaroita ja ukkosia. Pesimme pyykit, pakkasimme ne samantien uudelleen ja varasimme edullisen extempore-lähdön Kreikkaan. Tarjontaa oli heinäkuussa vähän vaisusti, kun moni oli varannut kesäkuun kylmien säiden aikaan nopeita lähtöjä lämpöön. Löytyipä kuitenkin meidän tarpeisiin, eli syömiseen…
Continue reading ➞ Petra, Lesvos – tunnelmallinen kreikkalaiskylä












