Dubrovnikista matka suuntautuu neljäksi yöksi Mljetin saarelle. Reissu alkaa kukonlaulun aikaan majataloltamme, sillä on ehdittävä aamulauttaan, joka lähtee muistaakseni seitsemän-kahdeksan aikoihin. Lipputoimisto aukeaa kun aukeaa ja lipun ostajia on tällä kertaa paljon, hyvä siis että olemme ajoissa paikalla. Laiva saapuu ja ottaa matkustajat kyytiin.
Kierrämme pari pienempää saarta, kunnes parin tunnin jälkeen on vihdoin meidän vuoro poistua paatilta. Olemme Mljetin saaren kansallispuistossa, Polacen satamakylässä. Ihanan pieni ja tunnelmallisen oloinen paikka, vaikka siihen juuri purkautui paatillinen turistia. Meitä on vastassa majatalomme isäntä Ivan, joka tunnistettuaan meidät tervehtii iloisesti. Hyppäämme Ivanin autoon ja ajamme kansallispuiston halki kohti Ivanin perheen kotipaikkaa, Solinen kylää. Tulemme kansallispuiston rauhoitetulle aluelle. Täällä ei autoilla ajella. Paitsi Ivan ajaa. Ivanilla, hänen perheellään ja muutamilla muilla kylien asukkailla on lupa ajaa kansallispuistossa autolla (tai skootterilla).
Kansallispuiston luonto on todella vehreää ja ennen kaikkea vihreää, siitäkin huolimatta että täällä on näin kesällä tukahduttavan kuuma. Puut ovat enimmäksen havupuita. Hiekkarantoja ja aurinkotuoleja ei täällä näy. Kaikki rannat ovat kivikkoisia ja varsinaisia isoja rantoja on turha edes etsiä. Mutta pitkät, valkoiset hiekkarannat eivät olekaan matkamme päätarkoitus (vaikka todellakin aiotaan uida monta kertaa päivässä!).
Solinen kylä, jossa majoitumme, on todella pieni. Muutama isompi talo, joissa asuu Ivanin perheen lisäksi muutamia hänen sukulaisiaan. Kylän asukasluku on parin kymmenen hujakoilla. Plus turistit, joita näemme täällä ehkä tusinan verran. Kylä on tien päässä, joten läpikulkuliikenettä ei ole. Paikka on niin rauhallinen, että edes puhelimessa ei ole kuuluvuutta. Täydellinen rauha. Ja hiljaisuus. On upeaa katsella tähtitaivasta, kun kylän valot sammuvat illallisen jälkeen. Kaupunkilaisena sitä on ihan ihmeissään, kun tähtiä näkee muutaman kymmenen sijaan miljoonittain. Onhan näitä nähty ennenkin, mutta silti nämä on aika mykistäviä kokemuksia.
Soline on pienen kanavan varrella, joka vie kansallispuiston kahdelle järvelle. Näiden nimiä emme lomamme aikana kuule kertaakaan. On vain iso järvi ja sen takana pieni järvi. Molemmat siis suoraan yhteydessä mereen, eli vesi on suolaista. Mutta upean kirkasta ja turkoosia. Näin syvän turkoosia vettä en muista nähneeni missään!
Ravintolatarjontaa ei Solinessa (yllättäen) juuri ole. Kylässä on muutama majatalo, joista jokaisella on oma terassi ruokailuja varten. Me syömme joka ilta Ivanin talon edustalla aivan veden äärellä. Illalliseksi saamme vaihtuvia meren herkkuja, joita Ivan on samana päivänä kalastanut. Keittiöpäällikkönä toimii Ivanin äiti, joka valmistaa ruoan niin vieraille, kuin omalle perheelle. Tämän tuoreempaa ruoka ei juuri voi olla. Ruokafaneilla vääntyy suut hymyyn ilta toisensa jälkeen.
Kansallispuistoon tutustutaan hieman tarkemmin sekä fillareilla, että kanootilla, siitä lisää seuraavassa kirjoituksessa!
REISSUVIHKO 