Ho Chi Minh Cityssä käydessä kannattaa omistaa yksi päivä alueen ja maan historiaan tutustumiseen. Vietnam on kautta aikojen ollut melko sotaisa maa. Milloin on kähinää Kiinan, milloin Ranskan ja milloin Yhdysvaltojen kanssa. Koko sotahistoria on pitkä ja siitä on kirjoitettu lukuisia kirjoja. Kaikista sodista vuosina 1955-1975 käyty Vietnamin sota on kuitenkin se kaikista tunnetuin. Se oli maailman ensimmäinen televisiosota, jota pystyttiin seuraamaan ”livenä” ympäri maailman.
Vietnamin sota käytiin silloisen Etelä-Vietnamin ja Pohjois-Vietnamin ja näiden liittolaisten välillä. Etelän, eli Saigonin hallituksen puolella taistelivat Yhdysvallat, Etelä-Korea, Thaimaa, Australia, Uusi-Seelanti. Pohjoisessa vastassa olivat Hanoin hallitus ja sen liittolaisina Etelä-Vietnamissa operoinut sissiliike Vietkong sekä Neuvostoliitto ja Kiina. Näyttämönä toimi pääasiassa Etelä-Vietnam, mutta jenkit kyllä kylvivät pommejaan myös pohjoiseen, sekä satunnaisesti naapurimaihin Laosiin ja Kambodzaan.
Sota näkyy Ho Chi Minhissä ja sen ympäristössä siinä, että vanhoja, historiallisia rakennuksia on vähän. Koko kaupungin infra on oikeastaan rakentunut vasta sodan jälkeen, sillä sodan aikana alue laitettiin aikalailla maan tasalle niin perinteisillä, kuin kemiallisillakin aseilla.
Vietkong-sissit rakensivat Saigonin ulkopuolelle yli 450 kilometriä pitkän tunneliverkoston, joka helpotti heidän liikkumistaan etenkin sen jälkeen, kun Yhdysvallat oli tuhonnut alueen luonnon kemiallisilla aseilla tarkoituksenaan viedä sisseiltä piiloutumismahdollisuudet. Tunnelit olivat ahtaita ja vaarallisia. Niissä vietettiin parhaimmillaan aikaa useita kuukausia. Tunneleissa oli myös isompia tiloja, jotka toimivat sairaaloina, kokoushuoneina, keittiöinä ja majoitustiloina. Sissit olivat uskomattoman sitkeää sakkia. Tarkkaa lukua emme muista, mutta tarvittiin tuhansia jenkkisotilaita tappamaan yksi Vietkongin sissi.
Vuonna 1973 Yhdysvallat vetäytyivät Vietnamista, mutta oikeita voittajia tällä sodalla ei ollut. Kaikki hävisivät.
Cu Chin tunnelit on melkoinen turistirysä, mutta silti tutustumisen arvoinen. Tunneleita on laajennettu länsimaiden isoja turisteja varten, niissä on valaistus ja osittain jopa ilmastointi. Minulle riitti yksi 15 metrin tunnelipätkä vahvan ahtaan- ja suljetupaikan kammon vuoksi. Matkaseurani kuitenkin veti läpi useamman tunnelin. Tunneleissa on jonkin verran lepakoita, jotka saattavat lennellä päin näköä. Lisäksi niissä törmätään säännöllisen epäsäännöllisesti myös käärmeisiin ja skorpioneihin. Meillä edellä kulki kuitenkin opas, joka tsekkaili, että liikkuminen on turvallista.
Cu Chi tunneleiden jälkeen ajoimme takaisin kaupunkiin ja jäimme bussista sotarikosmuseon kohdalla. Museota on kolmen kerroksen verran sisätiloissa sekä piha-alue, joka esittelee isompaa sotakalustoa, kuten lentokoneita, helikoptereita, panssarivaunuja jne.
Sisätilojen valokuvanäyttelyt eivät sovi herkimmille. Esillä on paljon raakoja kuvia siitä, mitä Yhdysvaltojen kemikaalipommitukset ovat tehneet ihmisille silloin ja kuinka ne vaikuttavat vielä tänä päivänä moniin alueella syntyviin lapsiin.
Päivän anti saa surulliseksi, mutta nämä on niitä kokemuksia, joita kannatti lähteä hakemaan. Nähtyään tämän on helpompi ymmärtää, miksi Vietnam on sellainen kuin on. Syvä kunnioitus kansaa kohtaan heräsi, kun meille kerrottiin, että Vietnamilaiset ovat sodan jälkeen aloittaneet Yhdysvaltojen kanssa täysin puhtaalta pöydältä ja antaneet anteeksi kaikki sodan aikaiset kauheudet. Yhdysvaltojen puolella tosin edelleen koetaan paljon Vietnam-vihaa. Esimerkiksi paikallisoppaamme sukulaiset ovat muuttaneet Yhdysvalloista takaisin Vietnamiin, kun asuminen jenkkilässä muuttui liian vaaralliseksi heille.
Toisaalta monet Yhdysvaltalaiset tulevat Vietnamiin hyvinkin anteeksipyytelevästi ja jakavat paikallisille todella runsaita tippejä ikään kuin hyvitelläkseen vanhoja tekojaan.
REISSUVIHKO 