Palaveripäivä Bergenissä

Kun asiakas kutsuu sinut palaveriin Norjan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Bergeniin, siitä on vaikeaa kieltäytyä. Etenkin, kun en ole koskaan Norjassa käynyt, jos paria pysähdystä Oslon lentokentällä ei lasketa. SAS:n siivet kuljettivat ensin Helsingistä Osloon, josta jatkoin matkaa Bergeniin. Lentoaika oli yhteensä hieman yli kolme tuntia, ei siis paha. Haasteen Bergenin vierailulle asetti tiukat aikataulut. Lentoni…

Vieraskynä: Ensikertalainen Thaimaassa

Minulle visiittimme Thaimaassa oli jo neljäs, mutta Henna oli kaukomatkalla ensimmäistä kertaa. Millaisia ennakko-odotuksia matkaan liittyi ja mitkä asiat olivat jotain ihan muuta kuin odotti? Tässä Hennan mietteitä reissun jälkeen. "En ole ikinä haaveillut matkasta Aasiaan. Kun opiskeluaikoina moni opiskelukaveri suuntasi vaihtoon Balin lämpöön, olisin itse mieluusti lähtenyt Ruotsiin. Siitäkin huolimatta, kun Lauri ehdotti matkaa…

Kala-Jannelle sopalle

Viikonloppu Vaasassa anoppilassa ja aurinkoinen talvipäivä. Sen kunniaksi pieni päiväretki Kala-Jannelle, eli Jannen Saluunaan. Jannen Saluuna sijaitsee Vaasan saaristossa, Kuusisaaressa. Autolla ei saareen pääse muuta kuin jäätietä pitkin. Jäällä ajaminen pelottaa hieman. En tiedä miksi. En ole koskaan pudonnut (tai ajanut) jäihin, joten mitään järkevää selitystä tälle pelolle ei ole. Ajan mieluiten jäällä aina auton…

Bangkokissa pikkurahalla – Maeklong Railway Marketille muutamalla eurolla

Puolentoista tunnin ajomatkan päässä Bangkokista löytyy parikin käymisen arvoista paikkaa: Maeklong Railway Market ja kaksi floating marketia. Valtaosa kävijöistä on opastetulla (ja kalliilla) retkellä näissä kohteissa, mutta pikkurahallakin tänne pääsee. Me lähdimme seikkailuun ja keräsimme vinkit talteen. Maeklong Railway Market on lyhykäisyydessään markkina-alue, jonka yksi osa on rakentunut rautatiekiskojen molemmille puolille. Kuudesta kahdeksaan kertaan päivässä…

Rannalta kaupunkiin – Bangkok neljässä yössä

Upean Koh Lantan jälkeen lensimme vielä muutamaksi päiväksi Bangkokiin aistimaan suurkaupungin sykettä. Olimme jo etukäteen suunnitelleet vähän menojamme ja joka päivälle oli jotain ohjelmaa. Bangkokissa tekemistä riittää vaikka viikoksi, mutta 3-4 päivää on kerralla mielestäni ihan riittävä aika. Ennen lentoa kävimme hakemassa Krabin lentokentän mobiilikioskilta paikallisen kännykkäliittymän, jotta kaupungissa olisi vaivatonta käyttää nettiä itsensä ja…

Kokkailua Koh Lantalla – Loman parhaat ruoat tehtiin itse

Thaimaassa parasta auringon ja lämmön lisäksi on mielestäni ruoka. Joka paikasta saa herkullista ja todella edullista syötävää. Hedelmät ovat kypsiä ja maukkaita, toisin kuin meidän Cittarin tiskillä. Lähdimme yhdeksi illaksi perehtymään Thai-ruoan saloihin Koh Lantan #1 Cooking Classille, Time for Limeen. Time for Limen auto noukki osallistujat kyytiin jokaisen omalta majapaikalta. Itse tietysti luimme ohjeet…

Koh Lanta skootterin selässä

Tammikuu 2018. Vietimme Koh Lantalla viisi kokonaista päivää, joista neljä skootterin selässä. Koko päivän retkiä emme tehneet, mutta joka päivä käytiin jossain. Skootterin vuokraaminen on ihan ehdoton must-juttu, että pääsee näkemään tätä upeaa saarta. Tässä kuumat vinkkimme! Ensinnäkin se skootterin vuokraaminen. Mopedin päivähinta vaihtelee pääasiassa 200-250 bahtin välillä (5 - 6,5 eur). Alennusta kannatta kysellä,…

Maailman paras Koh Lanta (Klong Khong Beach)

Tammikuu 2018. Koh Lanta oli todella positiivinen kokemus. Käytyäni aikaisemmin mm. vilkkaassa Phuketissa ja super-rauhallisilla Koh Makin ja Koh Koodin saarilla minusta tuntuu, että Lanta on juuri sopiva paikka näiden väliltä. Ei missään nimessä liian täynnä, muttei liian hiljainenkaan. Tähänastisista Thaimaan kohteista kuitenkin ylivoimainen suosikkini. Tässä tunnelmiamme saarelta. Laukut on pakattu ja on aika vihdoinkin…

Toscana – Maaseudun rauhaa ja viiniä

Kesäkuu 2017. Italian road trippimme kolmas kohde oli Toscana, tarkemmin San Casciano in Val di Pesa -niminen kylä Firenzen alapuolella. Todellisuudessa majoituspaikkamme oli kuitenkin ainakin vartin ajomatkan päässä itse kylästä. Löysimme sopivan majapaikan agriturismo.it -sivulta, joka yhdistää perinteiset italialaiset maatalot/-tilat ja turistit. Yövyimme keskellä viinirypälepeltoja suuren kivitalon ulkorakennuksessa, jonka isäntäperhe oli remontoinut meidän kaltaisia vierailijoita…

Autolomalle Italiaan – Vinkkejä suunnitteluun ja kokemuksia tien päältä

Voiko Italiaan lähteä autolomalle? Tätä kysyimme itseltämme ja lyhyen googlettelun jälkeen vastasimme, KYLLÄ VOI! Mutta minne mennä? Kauanko yhdessä kohteessa pitäisi viettää aikaa? Miten paikallinen liikenne toimii? Miten tietullit maksetaan? Mistä auto ja miten? Missä yövytään ja minne auton saa kohteissa parkkiin? Olen lomailun suhteen vähän kontrollifriikki. Pidän siitä, että minulla on kaikki valmiiksi suunniteltuna,…

Kolme päivää Budapestissa

Elokuu 2016 ja reissukuume. Jonnekin olisi päästävä, mutta aikaa ei ole valtavan paljon. Siispä Euroopan kartta käteen ja lopulta sormi osoitti Unkarin pääkaupunkiin, Budapestiin. Reissu kohdistui arkipäiville, tiistaista perjantaihin. Finnairin suorat lennot, taksi hotellille ja iltakävelylle kylille. Hotelliksi valitsimme 12 Revay Hotellin, erittäin siisti ja edullinen majoitusliike keskustassa. Kävellen pääsee helposti ydinkeskustan kaikille nähtävyyksille. Reissun…