Saavuimme Gili Trawanganille naapurisaarelta Menolta omalla venekyydillä. Rannalla meitä oli vastassa seuraavan majapaikkamme Gili Nyepin omistaja, Hollantilainen Denise. Kävelimme muutaman sadan metrin matkan ja heti kävi selväksi, että Trawangan on selkeästi elävämpi saari, kuin Meno. Meinasi jopa tulla pieni torikammo, kun ympärillä oli yhtäkkiä niin paljon ihmisiä.
”Hotellimme” oli Tripadvisorissa Trawanganin parhaaksi B&B-paikaksi äänestetty Gili Nyepi, joka koostui neljästä modernista bungalowista (n. 30€/yö). Bungalowissa oli kaakelilattiat, ilmastointi ja parisänky. Siisti vessakin löytyi, tosin hanasta tuli vain semifreshiä, eli hieman suolaista ja viileää vettä. Ei haitannut menoa. Bungalowien terassit olivat sisäpihalle, joka oli selvästi rakkaudella laitettu. Pieni, mutta hyvin hoidettu ja täynnä upeita kasveja ja kukkia. Palvelu oli tässä paikassa se, mikä teki suurimman vaikutuksen.
Kuten jo todettu, oli Trawangan huomattavasti Menoa vilkkaampi paikka. Söimme iltaisin kivoissa ravintoloissa, joissa ruokien hinnat saattoivat lähennellä jopa Suomen tasoa. Ruoka oli kyllä hyvää, mutta aito indonesialaisuus loisti jotenkin poissaolollaan Menon kokemuksen jälkeen.
Yhden päivän vietimme Trawanganilla pyöräillen. Saaren ympäri on matkaa noin 7km ja se taittui ihan mukavasti pyörän selässä. Saaren rauhallisemmalla puolella oli isoja luksusresortteja, jotka näyttivät ihan hienoilta. Rannat niiden edustalla olivat kuitenkin pääosin melko heikossa kunnossa.
Yhden päivän vietimme vielä snorklaillen. Teimme katastrofaalisen virheen lähtiessämme isolla veneellä kymmenien muiden turistien kanssa snorklausretkelle. Osalle puettiin pelastusliivit, koska uimataito ei riittänyt. Olipa hulvattoman näköistä, kun uimataidoton kiinalainen heitetään snorkkeli ja maski naamalla veteen räpiköimään. Huh. Retki oli kokonaisuudessaan kamala kokemus, emmekä suosittele sitä kenellekään. Jos snorklaaminen kiinnostaa, niin pieni satsaus omaan veneeseen kannattaa ihan ehdottomasti! Kysele paikallisilta kalastajilta paljonko maksaisi muutaman tunnin meriretki.
Parasta antia Trawanganilla oli sitten lopulta meidän oma majapaikkamme ja sen ihmiset. Sieltä voisi jokainen suomalainen asiakaspalvelija hakea hieman oppia omaan työhönsä.
Se, mikä Trawanganilla (ja kaikilla muillakin Gilin saarilla) on hienoa, on ettei moottoriajoneuvoja ole lupa käyttää. Kaikki siis kulkevat joko kävellen, polkupyörillä tai hevoskärryillä.
Lähtöpäivänä majatalon super-emäntä Denise saattoi meidät rannalle, josta jatkaisimme isolla speed boatilla matkaa kohti Balia. Trawanganilta lähtee usean eri firman nopeat veneet Balin suuntaan. Me valitsimme yhden kalleimmista, Blue Water Expressin, sen saamien hyvien arvostelujen vuoksi. Paatti oli siisti ja kulki hyvää vauhtia pienessä aallokossa. Yksi viidestä moottorista hyytyi matkalla ja jouduimme hetkeksi pysähtymään avomerelle, kun pojat ihmettelivät sitä. Matka jatkui kuitenkin muutaman minuutin jälkeen neljällä moottorilla ja pääsimme hyvin Balille. Trawanganin rannalla lähtiessä nähtiin vielä erikoinen näky, kun paikallisiin olosuhteisiin nähden todella iso rahtialus oli ajanut rantahiekalle kuorman purkua varten. Paikallisetkin olivat ihmeissään ja tulivat sankoin joukoin katsomaan tuota isoa metallikippoa.
REISSUVIHKO 