Tämä oli minun ensimmäinen kunnollinen vaellus ja olipa se mahtava! Neljä yötä Suomen super-lämmintä kesää kauneimmissa mahdollisissa maisemissa. Tällaisia kokemuksia olen kaivannut!
Lähdimme aamulla varhain Vaasasta anoppilasta ajamaan, jotta ehtisimme illaksi perille Njurkulahteen, Lemmenjoen kansallispuiston portille. Matkalla koukkasimme Oulusta Antin mukaan vaellukselle kanssamme. Vajaa 900 kilometrin ajo taittui yllättävän kivuttomasti, seura kun oli hyvää! Vähän tosin mietimme, että onkohan kaikki sanomiset jo matkalla sanottu ja vaelluksella ollaan vain hiljaa. Onneksi näin ei käynyt.
Päästyämme Njurkulahteen kuuden aikoihin illasta, heitimme rinkat selkään ja lähdimme suoraan ensimmäiselle yöpymispaikalle, Sotkajärven laavulle. Matkaa oli parkkipaikalta vain viitisen kilometriä. Oikein sopiva lämmittelymatka tulevia päiviä ajatellen. Polku oli aika kivinen ja juurakkoinen tällä etapilla, mikä hidasti vauhtia jonkin verran ja käänsi katseet ympäröivästä mäntymetsästä tiukasti omiin jalkoihin.
Ihan vahingoitta emme tätä ensimmäistä matkaa taittaneet. Kaikki aina muistuttaa siitä, että hyvät kengät ovat vaeltajan tärkein väline. Tämä todistettiin jo kilometrin vaeltamisen jälkeen, kun Antin varpaat tulivat puhkikulutettujen lenkkareiden kärjistä läpi. Ensiapuna kenkiin laitettiin maalarinteippiä, mutta tietäähän sen, ettei tuo mitään kestä. Onneksi Antilla oli mukanaan kinesioteippiä, jolla kengät saatiin paikattua kunnolla. Jutun lopussa kuva kengistä vaelluksen jälkeen.
Sotkajärven laavu oli oikein hyvä ensimmäisen yön levähdyspaikka. Kuivakäymälä, puuvaja ja lähde ihan vieressä. Lemmenjoen kansallispuistossa teltat on pystytettävä näiden tulipaikkojen ympäristöön. Pois lukien tietysti erämaa-alue, jossa teltan saa laittaa minne huvittaa. Pystytimme teltat vähän matkan päähän laavusta, jotta emme häiritse sen vieressä majoittuvia itävaltalaisia kundeja. Mahtava fiilis olla vihdoinkin luonnossa!
Sotkajärven laavu on aivan Joenkielisen tunturin kupeessa, jonne kiipesimme seuraavana aamuna ilman rinkkoja. Pieni ja kevyt aamulenkki, ajattelimme. No eihän se ihan sitä ollut tottumattomalle. Mutta aivan ehdoton käyntikohde! Tunturi nousee reilu 500 metriä merenpinnan yläpuolelle, joskin nousua huipulle on vain noin 300 metrin verran kun ollaan muutenkin jo aika korkealla. Täällä kohtasimme myös pienen porojengin, joka tuli tervehtimään meitä. Maisemat ovat upeat täältä puurajan yläpuolelta!
Käveltyämme takaisin, söimme proteiinipatukat ja pakkasimme teltat reppuihin. Repuille tuli aika kohtuullisesti painoa, kun jaoimme Hennan kanssa yhteisiä taravoita keskenämme. Hennan reppu painoi lähtiessä ruokineen 12,5 kiloa ja omani 13,5 kiloa. Antin reppu oli jokusen kilon painavampi, kun matkassa oli oma teltta ja oma Trangia. Nämä kantamukset selässä lähdimme 12 kilometrin taipaleelle, kohteena Ravadasjärvi.
Heti alkumatkasta ylitimme Lemmenjoen Sieriknivan tulipaikalla pienellä veneellä. Veneen sai vedettyä helposti joen yli vaijeria pitkin.
Lounaan söimme heti ylityksen jälkeen joen toisella puolella tulipaikalla, jonne oli hiljattain rakennettu uusi autiotupa. Eväinä meillä oli mukana perus pussipastoja ja keittoja, joihin lisäsimme itse vielä kuivattua jauhelihaa ja nuudeleita, jotta niistä saisi riittävästi ravintoa. Kuivattu jauheliha oli tosi kätevää. Ei paina juuri mitään ja maistuu turvotessaan ihan sille, mille pitääkin. Lisäsimme jauhelihaa melkein jokaiseen ruokaan vaelluksen aikana. Näiden ruokien lisäksi kannoimme mukanamme ruisleipää, metwurstia, voita sekä sulkaa- ja proteiinipatukoita. Aamuiksi oli vielä puuroa. Voi säilyi yllättävän hyvin kuumista (25-30 asteen) päivälämpötiloista huolimatta. Vasta viimeisenä iltana se alkoi hieman härskiintyä ja heitin sen pois.
Lounaan jälkeen polku muuttui selvästi kevyemmäksi kulkea ja pääsimme kävelemään hieman ripeämmin. Keskinopeus meillä oli koko vaelluksen ajan aika tarkkaan 3 kilometriä tunnissa pienine juomataukoineen. Juomapullot saatiin hyvin täytettyä suoraan pienistä tunturipuroista.
Lemmenjoen vesi suositellaan keitettävän sesonkiaikaan, mikä kävi ihan järkeen. Veden mukana kattilaan päätyi aika runsaasti pieniä vesielukoita. Meillä oli mukanamme kätevä vedenpuhdistaja, jolla veden sai suoraan joesta juomakelpoiseksi pulloon pumpattua. Maku vain ei miellyttänyt ollenkaan, vaikka pumpussa ei minkäänlaista kemikaalia ollutkaan puhdistajana. Pyrimmekin aina lataamaan pullot täyteen puroista ja käyttämään sitä juomavetenä leirissäkin.
Kuuden kilometrin aamulenkki tunturille alkoi jossain kohtaa tuntumaan jaloissa ja pitää sanoa, että 12 kilometrin vaeltaminen rinkat selässä oli ensikertalaiselle aika raskas siihen päälle. Olimme aika uupuneita kun saavuimme Ravadasjärven autiotuvalle. Täällä oli jonkin verran muitakin ihmisiä, sillä Ravadasköngäs -vesiputous on aivan hollilla ja veneet Njurkulahdesta pysähtyvät tässä. Löysimme kuitenkin hyvät ja tasaiset telttapaikat vähän matkan päästä tuvalta, jossa saimme olla omassa rauhassa. Iltapalapasta keitettiin trangioissa ja käytiin nukkumaan.
Kolmannelle päivälle olimme suunnitelleet vaelluksen pisimmän osuuden, 17 kilometrin pätkän, joka lähtisi kiertämään kultareittiä Ravadasjärveltä Mattit Ravadas -tulipaikalle. Olimme kuitenkin niin puhki edellisestä päivästä, että muutimme lennosta suunnitelmaa ja jätimme leirin ja rinkat paikalleen. Vietämme siis seuraavankin yön täällä ja käymme ilman rinkkoja tekemässä päiväretken.
Ensin piti tietysti nähdä Ravadasköngäs. Aika vaikuttava näky tuo vesiputous ja kanjoni, jota pitkin vesi virtaa päätyäkseen putouksen kautta Lemmenjokeen.
Kävelimme kanjonia pitkin ylöspäin kuusi kilometriä Mattit Ravadas -tulipaikalle, jonka piti olla meidän seuraavan yön leiripaikka (toki meidän oli tarkoitus tulla rengasreittiä pidempi matka tänne). Söimme tässä lounaan ja otimme pienet päiväunet nuotioipaikan penkeillä.
Akut ladattuna jatkoimme matkaa kohti tuntureita, jossa saimme hetkeksi taas verkon matkapuhelimiin. Tarkistimme ensitöiksemme säätiedotuksen, joka lupasikin yllättäen kovaa sadetta ja ukkosta ihan muutaman tunnin päästä. Hitto, pakko ehtiä takaisin leiriin ennen sadetta. Teltta on nimittäin pienessä montussa, joka täyttyy nopeasti vedestä kovalla sateella. Teltan absideissa kamat ilman sen kummempaa suojaa.
Näin alkoikin vaelluksen niin sanottu pikataival. Kahdessa tunnissa tulimme reilun yhdeksän kilometrin matkan takaisin leiriin. Hyvissä ajoin ennen sadetta. Viritimme telttojen väliin ruokapaikalle tarpin ja laitoimme illallisen sen alla.
Sade alkoi hiljalleen, mutta kova se ei ollut ja kesti vain reilun tunnin. Eikä ukkonenkaan meitä saavuttanut. Taisi jäädä sinne, missä säätiedot katsoimme, sillä jyrinää kyllä kuului.
Teltan sisä- ja ulkokuoren väliin tuli melkoinen joukko kärpäsiä ja polttiaisia, joita alkoi jo pikkuhiljaa olemaan. Hyttysiä ei kuivasta ja kuumasta kesästä johtuen paljoa ollut. Telttamme itikkaverkot ovat onneksi todella tiiviisti kudottu, joten polttiaiset eivät päässeet meidän kiusaksi sisään asti.
Neljäs vaelluspäivä lähti viemään meitä takaksin kohti Njurkulahtea. Ylitimme Lemmenjoen toisella ylityspaikalla, Härkäkoskella, jossa on samanlainen pieni vene ylityksiä varten, kuin Sieriknivalla.
Lounaan nautimme Härkäjärven hienolla tulipaikalla.
Lämpötila kohosi noin 30 asteeseen. Liian kuuma. Onneksi päivämatka on vain noin 7 kilometriä, sillä tällä kuumuudella ei juuri enempää olisi jaksanut. Jäimme yöksi Sieriknivan tulipaikalle, josta löysimme loistavat telttapaikat ihan veden ääreltä. Purokin virtasi ihan vieressä, joten puhdasta ja hyvänmakuista juomavettä olisi tarjolla yllin kyllin. Kävimme uimassa useaan otteeseen ja nukahdimme tyytyväisinä illallisen jälkeen.
Viimeinen päivä. Matkaa Njurkulahteen noin 7 kilometriä ja elohopea lähti kiipeämään nopeasti yli 25 asteen, myöhemmin jo yli 30. Tämä oli vaelluksen kuumin päivä. Ilma seisoi aivan paikallaan ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Helpotus oli aikamoinen, kun puiden lomasta alkoi näkyä parkkipaikan autot. Euforinen olo iski, kun heitimme reput selästä auton takakonttiin. Me teimme sen! 55 kilometriä Lemmenjoen kansallispuiston polkuja on onnistuneesti tallattu ja Antin kenkien teippauksetkin ratkesivat vasta aivan loppumetreillä!
Olimme varanneet vaatimattoman kelohonkamökin saunalla Ahkun Tuvalta yhdeksi yöksi ennen pitkää kotimatkaa. Ensimmäisenä paikalle päästyämme nautimme kylmät oluet ja makkarakeitot.
Illalla lämmitimme tietenkin vielä saunan. Mökki oli tosiaan hyvin vaatimaton ja haisi vähän kummalliselle. Koko Ahkun Tuvan alue mökkeineen oli aika kehnossa kunnossa. Näytti vähän siltä, että paikoista ei ole enää jaksettu huolehtia ja luotetaan siihen, että kyllä majoittujia tulee kun vaihtoehtoja ei naapuritontin Lemmenjoen Lumon lisäksi ole. Yksi yö liinavaatteineen maksoi 110 euroa. Liinavaatteet saimme Ikea-kassissa mukaamme ja virittelimme ne itse paikoilleen. Jotenkin vähän kusetettu olo, mutta näillä mennään. Jos olisimme tienneet, miten kehno paikka tämä on, olisimme ajaneet esimerkiksi Saariselälle Holiday Clubiin vaelluksen päätteeksi porealtaisiin lillumaan.
Mökin lämpötila kohosi yläparvella taatusti lähemmäs 40 astetta yöllä ja nukuin lopulta lattialla mökin oven ollessa hieman raollaan. Huonojen yöunien jälkeen lähdimme ajamaan kohti kesämökkiä Vaasaan. Pitkä ajo sujui taas hienosti, eikä tuntunut niin pitkältä ollenkaan.
Kaikenkaikkiaan tämä oli upea kokemus ja nyt kun vaellustarvikkeet löytyy omasta takaa, lähdemme ihan varmasti uudelleenkin vastaavalle vaellukselle!
REISSUVIHKO 