Retkiruoka – Mitä vaelluksella syödään?

Kun metsässä aikoo viettää aikaa enemmän kuin yhden tai kaksi yötä, alkaa ruoan paino ja säilyvyys merkitsemään. Makkarapakettia, hernekeittopurkkia tai muuta tuoretta ja painavaa on turha kantaa montaa päivää mukana rasittamassa hartioita ja selkää. Erilaisia syömätottumuksia lienee yhtä paljon kuin syöjiä. Yksi kertoo vaeltaessaan pärjäävänsä todella vähällä ruoalla, toinen taas syö normaalia enemmän. Siksi onkin…

Lapin vaellus – Aloittelija valmistautuu

Nyt jos koskaan olen innoissani, sillä pääsen vihdoinkin vaellukselle Lappiin! Olen haaveillut tästä jo vuosia, mutta joko ei ole ollut seuraa, aikaa tai rahaa (tai mitään näistä) ja asia on aina jäänyt. Isoin haaste lienee ollut kaikkien mahdollisten varusteiden puuttuminen, enhän ole omistanut edes kelvollista makuupussia, saatika telttaa, retkikeitintä, makuualustaa... Lista on loputon. Kokemuksia vaeltamisesta…